TIETOA MINUSTA


MUOTISUUNNITTELIJA

Mikä minusta tulee isona? Tähän löysin vastauksen 2017, kun jälleen kerran selasin eri koulutusvaihtoehtoja. Loppujen lopuksi tämä oli niin minua ja niin lähellä etten vain huomannut sitä aikaisemmin. Olin jo pienenä tyttönä järjestänyt isoisoäidilleni muotinäytöksiä. Kiinnostus pukeutumiseen ja mekkoihin paljastuu myös vanhoista valokuvista. Valmistuin Helsinki Design Schoolista muotisuunnittelijaksi kesällä 2018. Ajatus omasta yrityksestä lähti liikkeelle jo opiskeluaikana. Hetken mietittyäni työllisyysmahdollisuuksia, päätin lähteä nuorten yrittäjyyskoulutukseen. Valmistuin kurssilta alkuvuodesta 2019 ja syksyllä suoritin yrittäjän ammattitutkinnon.

Olen pienestä saakka ostanut käytettyä tavaraa. Onneksi se on nykypäivänä jopa trendi ja harva ajattelee sen enää olevan jollakin tapaa noloa. Koen, että käytettynä löytää paljon persoonallisempia asioita ja tämähän näkyy myös mallistossani - erottaudu massasta uniikissa asussa. Tietenkin se on myös maapallolle hyväksi, ettei aina osteta uutta.

Tärkeitä arvoja minulle on rehellisyys, auttavaisuus ja luonto, josta saan myös inspiraatiota. Kesämökki luonnon keskellä on paikka missä pystyn rentoutumaan täysin.

YRITYS

Ajatukseni vuokraamiseen lähti siitä, että kun puhutaan näyttävistä juhlapuvuista, niille tulee harvoin käyttöä. Kun juhla-asu vuokrataan se ei vie kaapissa tilaa eikä jää käyttämättä. Näen myös asian niin, että kauniiden pukujen tulee olla esillä ja käytössä! Kun asu vuokrataan, se saa maksimaalisen käytön ja käyttöiän saavutettuaan siitä hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan uudelleen käytettävät materiaalit.

Meistä kaikki voi tehdä maapallon hyväksi jotakin. Pienillä teoilla ja valinnoilla on merkitystä.